Kaupunkisuunnistuskisat ja erilaiset "aarrejahdit" saivat alkunsa jo 1980-luvulla. Käytettävissä oli alussa pelkkä paperi, kynä ja kaupunkikartta, parhaimmassa tapauksessa jopa Polaroid-kamera. Kehitys on sittemmin harpannut valtavia askeleita eteenpäin: nyt käytettävissä on suunnistussovellukset, satelliittipaikannus, digikamerat ja nopeat verkkoyhteydet - kaikki helppokäyttöisesti pakattuina tabletteihin ja älypuhelimiin. Tarjolla on jo koko joukko edistyksellisiä teknologia. Yksi parhaista on Catalystin oma Go Team.
Oli teknologiat kuitenkin miten edistyksellisiä tahansa, vielä tärkeämpää on sisältö, joka tehtäviin rakennetaan. Sen sijaan, että tehtävänä olisi laskea aidan nuppeja, Go Team -kisoissa tuomme esiin kohdekaupungin mielenkiintoiset erikoisuudet oli se sitten historiaa, nykypäivää tai tulevaisuutta, hauskoja tarinoita tai yksityiskohtia, jotka jäävät huomaamatta jopa paikkakuntalaisilta. Ujutamme tehtäviin organisaatiollesi tärkeää sisältöä. Tuomme mukaan myös tiimien välisen kommunikaation ja yhteistyön. Tämä kaikki niin pienemmille kuin minkä tahansa kokoisille kohderyhmille - missä päin Suomea tai maailmaa hyvänsä!
Let’s Design Your Next Meetings & Incentive Travel Experience
Whether you’re planning an international conference, incentive travel programme or corporate retreat, we help you turn destinations into powerful team experiences. Our expertly designed city challenges and technology-driven solutions create lasting impact, combining engagement, exploration and business outcomes.
Let’s work together to design a customised meeting and incentive travel programme that inspires your people, strengthens connections and delivers measurable results. Get in touch