Rytmiryhmä

Inspiroivaa tiiminrakennusta rummuttamalla

1 - 2 tuntia
Sisällä ja ulkona
Yhteistyötä korostava
20 - Ei ylärajaa

Aktiviteetin kuvaus

Ryhmähengen rakentamista musiikin keinoin koko ryhmän muuttuessa lyömäsoitinbändiksi. BeatsWork on yksi innostavimmista ryhmähenkeä kohottavista aktiviteeteista kautta maailman. BeatsWork käyttää samban tarttuvia rytmejä muuttaessaan ryhmän ihmisiä jättimäiseksi rumpuyhtyeeksi – jossa jokainen henkilö soittaa omaa osuuttaan, ajallaan, oikealla hetkellä.

Tiimille opetetaan pienryhmissä samban rytmin ja taukojen perusasiat ammattilaisen johdolla. Rytmiin perustuvien erilaisten lämmittelyharjoitusten avulla ryhmä etenee oikeisiin instrumentteihin, ja jokainen ryhmä oppii eri soittimet ja rytmit. Kun itseluottamus ja taidot kasvavat, ryhmät kootaan yhteen ja mahtava ja sykkivä, eeppiset mittasuhteet saava finaali voi alkaa.

BeatsWorkissä kaikki ovat mukana. Jopa kaikkein varautuneimmatkin henkilöt hymyilevät pian leveästi, kun he tömistelevät, lyövät, heiluvat ja rummuttavat rytmissä kollegoiden kanssa. BeatsWork on täydellinen esimerkki tiimityöstä parhaimmillaan: kun yksilöt toimivat samassa rytmissä muiden kanssa, heistä tulee yhdessä pysäyttämätön voima.

Tämän voimallisen ryhmähengen nostattamiskokemuksen luojina uskomme, että me olemme alan parhaat ja kokeneimmat rumpuja käyttävät ryhmähengen rakentajat. Catalyst esitteli ensimmäisenä ’yrityssamban’ Britanniassa ja nyt jo yli neljännesmiljoona ihmistä on rummuttanut kanssamme - yli 250 000 kihelmöivää vatsanpohjaa ja yli 250 000 sydäntä, jotka ovat lyöneet samaan tahtiin.

Jos yhtenäisyyden ja jaetun saavutuksen luominen on sinulle tärkeää, päästä tiimisi irroittelemaan yhdessä BeatsWorkin avulla – olet varmasti tyytyväinen tuloksiin!

Hyötyä ja tuloksia

Aivan kuten oikeassa yrityselämässä, Rytmiryhmän loppuhuipennuksen luomiseksi integroidaan lukuisia horisontaaleja ja vertikaaleja organisaatiorakenteita.  Iskevä aktiviteetti osoittaa myös laadukkaiden toimintatapojen tärkeyttä hyvien suoritusten aikaansaamiseksi. Kun jokainen osallistuja ja tiimi toimivat synergiassa ja täyttävät heille asetetut tehtävät, koko ryhmä onnistuu.Lopputuloksena on enemmän kuin yksittäisten tekijöidensä summa ja todiste yhteisten päämäärien merkityksestä.

CSR-ideoita

Oletko jo kokenut Rytmiryhmä-aktiviteetin ja innostunut sen luomasta yhteenkuuluvuuden tunteesta? Mitäpä jos ottaisit askeleen pidemmälle ja jakaisit tämän kokemuksen myös laajemman yhteisön kanssa? Perusta sponsoroitu sambabändi tarjoamalla elämys valitsemallesi kohderyhmälle!

Asiakkailta kuultua

Teidän olisi pitänyt nähdä heidän ilmeet! Olen työskennellyt lähes kaikkien heidän kanssaan toimistolla ja olin hämmästynyt siitä, miten he vapautuivat. He kaikki lähtivät siihen niin hyvin mukaan - rummutukseen, tanssiin, ja jopa lauluosiin! Olin aivan hämmästynyt siitä, miten he osasivat svengata!

TomTom

Pyydä tarjous