knowing me knowing you work styles

Tunnelman keventäjiä & tapahtuman piristäjiä

Julkaistu 14.1.2019, julkaisija Mark Davenport

Kokoontuuko yhteen väkeä eri toimistoilta? Oletteko järjestämässä vauhdikasta konferenssia, jossa on läsnä eri yrityksiä? Kun ihmiset kokoontuvat yhteen, saattaa yleisen seurustelun aloittaminen tai verkostoitumismahdollisuuksien polkaiseminen käyntiin olla vaikeaa, erityisesti jos ihmiset ovat toisilleen tuntemattomia tai sellaisia tiimien jäseniä, jotka eivät tee tiivistä yhteistyötä. Tunnelman keventäjien avulla osallistujat tutustuvat toisiinsa huomattavasti hellävaraisemmin, ilman että he joutuvat huomion keskipisteeseen tai että heidän tarvitsee nousta seisomaan ryhmän edessä. Lisäksi piristäjäpeliemme käyttö pitkän konferenssin puolivälissä on erinomainen tapa antaa osanottajille uutta energiaa ja virkistää sen jälkeen, kun he ovat olleet paikallaan jo jonkin aikaa.

Älkää juuttuko piinallisiin avausnumeroihin ja ihmisten välisiin rajoihin, vaan käyttäkää apunamme mahtavia ryhmäyttämistä edistäviä tunnelman keventäjiä ja piristäjäpelejämme. Kyseessä on täydellinen tekosyy saada osanottajat liikkeelle ja juttelemaan, ja samalla ohjelmaan saadaan hauska tauko tai hyvä aloitus yritystapahtumallenne.

networking

Mitä tunnelman keventäjät ja tapahtuman piristäjät ovat?

Paras tapa kuvailla tunnelman keventäjää tai tapahtuman piristäjää on lyhyt, pelillistetty verkostoitumisharjoitus, joka rohkaisee yksilöitä puhumaan toisilleen ja saamaan hieman tietoa toisen henkilökohtaisista vahvuuksista tai heikkouksista. Otetaan esimerkiksi ohjelmamme Kasvoista kasvoihin, suoraa kommunikaatiota käsittelevä tunnelman keventäjä, jossa tiimikaverit oppivat toistensa yhteisistä kiinnostuksen kohteista, luovat vahvoja ihmisten välisiä siteitä ja tutustuvat toisiinsa rennommalla tavalla.

Taiteilua raiteilla -piristäjäohjelmassamme sen sijaan tiimit kisaavat toisiaan vastaan pyrkien rakentamaan ja käyttämään rautateitään ensimmäisenä. Tämä on Kasvoista kasvoihin -aktiviteettia fyysisempi ohjelmanumero ja jättää vähemmän aikaa verkostoitumiselle, keskittyen sen sijaan tiukkaan tiimityöhön ja parempaan tiimidynamiikkaan.

energisers and icebreakers

Miksi tunnelman keventäjiä ja tapahtuman piristäjiä kannattaisi käyttää?

Jopa kaikista sosiaalisimmat ulospäinsuuntautuneet henkilöt tarvitsevat hieman rohkaisua päästäkseen alkuun konferenssissa tai yritystapaamisessa, erityisesti vieraiden ihmisten kanssa tai suuremassa osanottajajoukossa. Tämä käy järkeen, sillä useimmat ihmiset tarvitsevat jonkun tekosyyn tullakseen ulos kuorestaan ja aloittaakseen juttelun ja seurustelun ympärillä olevien kanssa. Kun osanottajat pääsevät alkuun, on ympärillä olevien ihmisten kanssa toimiminen huomattavasti helpompaa, mikä keventää tunnelmaa välittömästi - hankalinta saattaa kuitenkin olla juuri se alkuun pääseminen.

Ryhmäyttämistä edistävät tunnelman keventäjät ovat erinomainen väline, jonka avulla ihmiset saadaan pois mukavuusalueeltaan hauskalla ja motivoivalla tavalla, ja samalla ihmiset saavat tekosyyn jutustella ja tutustua ihmisiin, joiden kanssa ovat samassa tiimissä. Hyvä tunnelman keventäjäharjoitus saa salin rentoutumaan välittömästi, jolloin osanottajat ovat paremmin sinut itsensä kanssa ja uskaltavat lähestyä outoja ihmisiä.

Piristäjät, ovat nimensä veroisia. Ne on suunniteltu tuomaan uutta energiaa yleisölle, joka on saattanut istua paikoillaan jo jonkun aikaa kokouksessa, konferenssissa tai puhetilaisuudessa, sekä auttamaan "nuorruttamaan" ryhmää, joka vaikuttaa hieman väsyneeltä tai kaiken sanoneelta. Ne ovat hyvä tapa nollata osanottajien ajatukset ja auttaa heitä tuntemaan olonsa valmiiksi ja vastaanottavaiseksi iltapäivää tai kokouksen toista puoliskoa varten.

Sekä tunnelman keventäjät että piristävät aktiviteetit voivat olla fantastinen tapa motivoida ja innostaa osanottajia ajattelemaan luovasti, heittelemään ideoita tiimikavereilleen ja tutkailemaan ajatuksia, joita he eivät kenties olisi keksineet yksin. Täydellistä ennen aivoriihiä tai keskustelua tiimin ajatuksista.

ice breakers

Miksi kannattaa palkata Catalystin ryhmäyttämisyritys tunnelman keventäjiä ja piristäjiä varten?

Tapahtuman järjestäjänä, oli osanottajia sitten 20 tai 2 000, voit ryhmäyttämistapahtuman järjestämisessä olla paljon työtä. Tämä nousee esiin erityisesti silloin, kun hoidettavana on muita, kiireellisempiä asioita, kuten ruoat, juomat ja osanottajien mukavuus. Tällöin tunnelman keventäjien ja piristäjien kaltaiset aktiviteetit saattavat jäädä sivuseikaksi.

Kun palkkaat Catalystin ryhmäyttämisyrityksen hoitamaan kokoontumisenne tapahtumat tai aktiviteetit, on käytössäsi täysin koulutettu ja osaava tiimi ryhmäyttämisen asiantuntijoita, joiden kanssa voit keskustella tarpeistanne ja vaatimuksistanne. Tiimijohtajamme ohjaavat osanottajia koko kokemuksen ajan, jolloin sinulla on enemmän aikaa huolehtia yksityiskohdista ja pitää pieni tauko.

Ystävällinen tiimimme tekee parhaansa ja vielä vähän enemmän järjestääkseen hauskoja, motivoivia tunnelman keventäjiä ja piristäjäkokemuksia, jotka ovat sekä hyödyksi osanottajillenne, että tarjoavat heille mieleenpainuvan kokemuksen, josta puhutaan vielä monen konferenssin ajan.


Tutustu tunnelman keventäjien ja tapahtuman piristäjien valikoimaamme.

Ota yhteyttä tänään - järjestetään päätapahtumaanne täydentävä aktiviteetti.

Pyydä tarjous

Mark Davenport

Liiketoiminnan kehitysjohtaja

Uusien mahdollisten kumppanien tunnistamista ja kutsumista mukaan Catalyst Globalin verkostoon

Kaikki artikkelit

Lue myös nämä