Tahti puikoissa!

Sinfoniaorkesteriksi - kahdessa tunnissa!

2 - 3 tuntia
Sisällä
Yhteistyötä korostava
40 - Ei ylärajaa

Aktiviteetin kuvaus

Vahva ja tunteikas musiikillinen haaste saa osallistujat toimimaan kapellimestarin tahtipuikon johtamana sinfoniaorkesterina.

He väittivät, etteivät pystyisi siihen. He sanoivat, ettei se ole mahdollista. He väittivät meidän olevan hulluja. Mutta me olemme tehneet ja todistaneet tämän mahdolliseksi: epämusikaalisista ihmisistä saadaan oikea sinfoniaorkesteri puolessatoista tunnissa Tahti puikoissa! on sensaatiomainen tiimiyttämiskokemus, joka muuttaa henkilöstön ja yhdistää heidät ennennäkemättömällä tavalla.

Sinfoniaorkesteri on yksi parhaista esimerkeistä, miten tiimi voi työskennellä samaan tahtiin ja löytää yhteisen sävelen. Jokaisen soittajan tulee olla samalla aaltopituudella - kuin tietysti rytmissäkin - muiden kanssa niin tunteen kuin luovuudenkin tasolla, ja eri tehtävää suorittavien ihmisten tulee toimia yhteisen tavoitteen hyväksi. Aiemmin on pitänyt olla lahjakas muusikko päästäkseen kokemaan tämän.

Muusikonalut oppivat soittamaan oikeita soittimia, kuten jousisoittimia, puupuhaltimia, vaskipuhaltimia ja lyömäsoittimia. Kun soitin on valittu, kukin osallistuja pääsee opettelemaan soittamista asiantuntevan muusikon johdolla erillisissä ryhmissä. Kun taidot ovat hallussa, kootaan sinfoniaorkesteri, jota johtaa kapellimestari tahtipuikkoineen, ja soitetaan viisiminuuttinen, tapahtumaa varten sävelletty musiikkikappale - tai peräti Carmina Burana. Lopputulos on jotakin sykähdyttävän upeaa ja ainutlaatuista!

Hyötyä ja tuloksia

Soitantaa! Tahti puikoissa on epäilemättä yksi vaativimmista ja haastavimmista aktiviteeteistamme. Se venyttää ihmiset käyttämään koko potentiaalinsa, jopa omien kuviteltujen rajojen ja mukavuusalueiden yli. Se vaatii kovaa työtä, täydellistä keskittymistä ja todellista tiimihenkeä. Vaikka haaste on kova, palkinnoksi saa kokemuksen, jota ei unohdeta koskaan. Sinfoniaorkesteri on yksi parhaista esimerkeistä, miten tiimi voi työskennellä samaan tahtiin. Jokaisen soittajan tulee olla samalla aaltopituudella muiden kanssa niin tunteen kuin luovuudenkin tasolla, ja eri tehtävää suorittavien ihmisten tulee toimia yhteisen tavoitteen hyväksi. Aiemmin on pitänyt olla lahjakas muusikko päästäkseen kokemaan tämän.

Sanotaan, että musiikilla on voima liikuttaa ihmisiä. Tahti puikoissa liikuttaa tiimisi saavuttamaan mitä vaan.

CSR-ideoita

Tahti Puikoissa! on osallistujilleen unohtumaton, loistelias ja mieltä kohottava näytös. Miksi ei jaettaisi tätä tunnetta muillekin? Kutsu mukaan valitsemasi kohderyhmä ja sponsoroi heille paikka orkesteriisi! Onko sinulla kontakteja organisaatioon, jonka jäsenille tällainen kokemus olisi mahtava elämys? Ennen tapahtumaa voisi esimerkiksi järjestää paikallisissa kouluissa kilpailun, jossa oppilaan ansaitsevat paikkansa tapahtumassa. Tapahtuman jälkeen voidaan lahjoittaa soittimia hyvään tarkoitukseen.

Asiakkailta kuultua

Huoneessa vallinnut energia oli hämmästyttävää, ihmiset poistuivat paikalta aivan onnessaan... saavutustensa, tiimin vahvuuden sekä tulevaisuutta koskevan optimismin innoittamina. Kaksi viikkoa myöhemmin tästä keskusteltiin edelleen!! Loistava tapahtuma... erinomaisesti järjestetty.

Lloyds Pharmacy

Pyydä tarjous