Jätteetöntä ryhmäyttämistä

Julkaistu 3.4.2017

Johtavan maailmanlaajuisen luonnonsuojelusäätiön WWF:n (World Wide Fund for Nature) Hong Kongin toimipisteen väki osallistui pienipäästöiseen ja täysin uudelleen käytettävissä olevaan loisteliaaseen Rytmiryhmä-musiikkiohjelmaan Music Farmilla Hong Kongissa. Yli sadan osanottajan myötä tämä oli todellakin ryhmäyttämistä suuressa musiikkimittakaavassa!

Mitä tapahtui?

Ryhmä jaettiin pienempiin, noin neljänkymmenen osanottajan ryhmiin, ja heitä johdateltiin erilaisten harjoitusrytmien läpi taputtamalla, naputtamalla ja liikkumalla. Seuraavaksi harjoiteltiin oikeiden soitinten, kuten suurten rumpujen, tamburiinien, agogo-kellojen, lehmänkellojen, helistimien ja marakassien avulla. Tiimi oppi rytmin eri kerrokset yhtenä tiiminä ja jakautui sitten musiikkiryhmiinsä harjoittelemaan ja hiomaan juuri heidän rytmiään.

Kun musiikkiryhmät olivat saaneet hiottua osansa täydellisiksi, eri soitinten tiimit kokoontuivat jälleen yhteen ja musiikkiohjaajiemme tiimi kävi läpi hiljaisten taukojen, vokaalien, soolotaukojen ja rumban perusteet!

Lopuksi koko organisaatio kerääntyi samaan paikkaan ja muuttui valtavaksi samba-rytmiorkesteriksi, jonka musiikin pauhe oli piristävää, mukaansa tempaavaa ja innoittavaa.

Lopputulokset

WWF pisti sekalaisten hajaäänien sijaan pystyyn yhteneväisen räjäyttävän musiikkiesityksen! Osanottajat huomasivat, että vaikka ei usko omaavansa rytmitajua, riittävällä harjoittelulla ja tiimin tuella onnistuu silti. Yhdessä soittamisen ja rytmikkään soundin luoma voima sai aikaan yhteisyyden tunteen tässä ikimuistoisessa yhteisessä kokemuksessa.

Parasta on, että soittimia voi täysin hyvin käyttää uudestaan, joten mitään ei tarvitse heittää hukkaan tai kierrättää.

Kaikki Case-esimerkit