Rotanloukku

Rakenna jättikokoinen loukku hilavitkuttimista!

1 - 2 tuntia
Sisällä
Yhteistyötä korostava
10 - Ei ylärajaa

Aktiviteetin kuvaus

Kuvittele miltä tuntuu, kun astutte jättimäiseen lelukauppaan, joka on täynnä Meccano.-leluja! Tavoitteena on rakentaa sarja suurikokoisia härveleitä, jotka oikeaan järjestykseen sijoitettuna suorittavat uskomattoman tapahtumien ketjureaktion, jossa jokainen laite käynnistää seuraavan nerokkaalla tavalla.

Jos ja kun joukkueet saavat koottua kaikki oikein, ja viimeinenkin osa käynnistyy, tonnin paino putoaa ja rotta saa ansionsa mukaisesti (no, ei kirjaimellisesti).

Rotanloukku on tiimiyttämistapahtuma, jossa ryhmät toimivat yhdessä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Sen sijaan, että toimittaisiin ohjeiden mukaan, joukkueiden tulee käyttää työssä omaa oivallustaan selvittääkseen, mikä osa kuuluu minnekin ja kuka tekee mitä. Silloin lopputulos on aito esitys ryhmän ponnistuksista, resursseista ja kommunikaatiosta.

Rotanloukun juju on siinä, että ryhmän tulee olla tietoinen isommasta kokonaisuudesta, koska jokainen rakennelma tulee koota oikealla tavalla ja sijoittaa oikeaan paikkaan, että kaikki toimii.

Lopputulos, jonka lähtöpiste oli huone täynnä osia, inspiroi aina ryhmiä ja osoittaa selkeästi, mihin he pystyvät yhdistämällä oikealla tavalla tiimityöskentelyä ja thinking out of the box -ajattelua.

Hyötyä ja tuloksia

Suunnitelman jokaisen osan toteuttaminen pitää olla täydellinen, jotta ketjureaktio saadaan toimimaan yhdessä muiden, samaan tavoitteeseen pyrkivien tiimien osalta. Rajallisten aikaraamien sisällä toimiminen tarkoittaa, että kunnollinen kommunikaatio ryhmien välillä on keskiössä, jotta saumaton yhteen liittäminen jokaisen ryhmän toimien välillä tapahtuu ja onnistuu johtaen menestykselliseen lopputulokseen.

Asiakkailta kuultua

Mitä ihmeellisimpiä osasia täynnä oleva huone sai kaikki ajattelemaan samalla tasolla ja työskentelemään yhdessä.

Symantec

Pyydä tarjous