Tiimidynamiikka

Ryhmäyttämisaktiviteetteja tiimidynamiikan tutkiskeluun ja yksilöiden omien vahvuuksien korostamiseen.

team dynamics team building outcome

Tiimin jäseniin tutustumista pidetään joskus yksityiselämän loukkauksena tai yksinkertaisesti ajan hukkana. Käytännössä tarkasteltuna tiimi muodostuu joukosta ihmisiä, joilla on tietyt tekniset roolit. Jotta tiimi toimisi optimaalisesti, on jokaisen tiimin jäsenen tapa vuorovaikuttaa elintärkeää tiimin menestyksen kannalta. Se, millainen henkilö joku on, määrittelee psykologisen roolin, johon hän asettuu ryhmässä, sekä sen, miten hän toimii muiden ryhmän jäsenten kanssa. Kaikella tällä on loppujen lopuksi vaikutuksensa tiimin dynamiikkaan.

Ei siis ole ihme, että Googlen tapaiset yritykset tunnetaan siitä, että he valikoivat väkensä persoonallisuuden perusteella. Tutkimuksissa on noussut esiin persoonallisuuksien merkityksellisyys tiimin dynamiikassa ja tehokkuudessa. Jokaisen henkilön omaksuvan psykologisen roolin tunnistaminen ja roolien tasapainon ymmärrys tiimin sisällä antaa käsityksen tiimin kyvystä onnistua. Tiimien profiloinnilla on suuri merkitys ja käytettävissä on monia vaihtoehtoisia menetelmiä tiimiroolien löytämiseksi.

Tiimiaktitiveeteilla on tärkeä rooli tukea, miten yksilöt ymmärtävät ja tunnistavat psykologiset taipumuksensa rennossa ja epämuodollisessa tilanteessa. Yksinkertaiset lämmittelypelit, kuten Tunnen Itseni Tunnen Sinut, rohkaisevat ihmisiä vapautumaan estoistaan, tutkailemaan ja tiedostamaan omia mieltymyksiään sekä etsimään muita, jotka pitävät tai eivät pidä samoista asioista. Hauskat ja mukaansa tempaavat ryhmäyttämispelit, kuten Quickfire, joissa yksilöiden on valittava haaste erilaisista haastetyypeistä, kuten älytehtävistä, fyysistä tai luovista haasteista, ovat mahtavia välineitä tiimidynamiikan tutkiskeluun. Rajoitetun ajan aiheuttaessa painetta osanottajien on valittava nopeasti haaste, josta he tietävät selviytyvänsä, tai tehtävä yhteistyötä muiden tiimien kanssa haastetehtävistä selviytyäkseen. Yksilöiden vahvuudet astuvat nopeasti esiin ja samanhenkiset yksilöt puhaltavat yhteen hiileen.

Tutustu aiheeseen liittyvien ohjelmien valikoimaan.
Tarvitsetko apua päätöksentekoon? Etsitkö jotakin muuta?

Ota yhteyttä