Tiimin palkitseminen

Anna työntekijöillesi tunnustusta ja osoita arvostustasi heidän aikaansaannoksilleen palkitsevan tiimiaktiviteetin avulla

rewarding a team

Yhä useampi organisaatio hyödyntää erilaisia palkitsemisjärjestelmiä kannustaakseen ja palkitakseen työntekijöitään kovasta työstä, onnistumisista ja hyvistä saavutuksista. Tiimin palkitseminen rahallisesti ei ole kuitenkaan ainoa vaihtoehto. Tutkimusten mukaan työntekijöitä motivoi ennen kaikkea hyvästä työstä saatu tunnustus. Henkilökunta arvostaa varmasti enemmän johtajiaan, jotka antavat tunnustusta sen sijaan, että palautetta saisi vain, kun jotakin on tehty väärin! Ymmärtämällä, mikä motivoi tiimisi yksilöitä, voit ottaa käyttöön järjestelmän, joka saa jokaisen tiimin jäsenen tuntemaan olonsa arvostetuksi. Oli palkintobudjettinne sitten suuri tai pieni, käyttämällä hieman luovuutta pääsee pitkälle. Minimaalisen budjetin avulla nopeasti ja helposti saatavia käsin kosketeltavia palkintoja ovat esimerkiksi kiitosviestit, elokuvaliput, normaalia pidemmät lounastauot tai työpäivän päättäminen aikaisemmin. Hauskat ja mukaansatempaavat tiimiaktiviteetit, jotka korostavat yhteistyötä ja ryhmähenkeä, ovat todistetusti suosittuja palkintoja. Palkitsemisen lisäksi ne luovat ikimuistoisia muistoja edistäen ryhmäoppimista, jonka pohjalle on hyvä rakentaa myös yhteistä tulevaisuutta. Ryhmäyttämisaktiviteettien ja työpaikan ulkopuolella tapahtuvien tapahtumien on kuitenkin oltava merkityksellisiä ja hyvin suunniteltuja. Catalystillä on 30 vuoden kokemus ainutlaatuisten tiimejä palkitsevien aktiviteettien kehittämisestä ja räätälöimisestä.

Tutustu aiheeseen liittyvien ohjelmien valikoimaan.
Tarvitsetko apua päätöksentekoon? Etsitkö jotakin muuta?

Ota yhteyttä

Related Case Studies