Muutosjohtaminen

Tehokas ja oikein viestitty muutosjohtaminen saa väen sitoutumaan tärkeisiin tavoitteisiin

managing change in an organisation

Maailmanlaajuinen kilpailu vaatii yrityksiltä joustavuutta ja jatkuvaa muutosta. Johtajien on suunniteltava muutosta strategisesti. Loppujen lopuksi muutos tapahtuu kuitenkin vasta organisaation toimintatapojen muuttuessa. Siksi yrityksen kulttuurin, arvojen, väen ja toimintatapojen perusteellinen ymmärtäminen on äärimmäisen tärkeää. Muutos aiheuttaa vääjäämättä epävarmuutta ja vastustusta yksilöissä kaikilla liike-elämän tasoilla. Johtotason ja avaintekijöiden ymmärryksen ja sitoutumisen saavuttaminen saa heidät vakuuttumaan muutoksen tarpeellisuudesta ja antaa edellytykset tukea tiimiensä jäseniä muutosprosessin läpi.

Koko muutosprosessin ajan tapahtuva selkeä ja käytännönläheinen hyvin ajoitettu, jatkuva viestinä on elintärkeää muutoksen onnistumisen kannalta. Muutosohjelmaa on arvioitava ja mukautettava jatkuvasti. Ihmiset ovat tapojensa orjia. On tärkeää, että vastarannan kiisket saadaan hiljenemään. Tiimien ja yksilöiden palkitseminen ja heille tunnustuksen näkyvä antaminen vahvistaa muutoksen omaksumista ja saa heidät pääsemään eroon riippuvuudestaan nykytilasta.

Tiimiaktiviteetit ja -harjoitteet ovat tehokas työkalu havainnollistaa muutoksen tärkeys. Niiden avulla voidaan tukea muutosviesintää ja havainnollistaa muutoksen mukanaan tuomia haasteita sekä tarjota mahdollisuus testata yhteistyökykyjä turvallisessa ympäristössä.

Tutustu aiheeseen liittyvien tiimiaktiviteettien valikoimaan.
Tarvitsetko apua päätöksentekoon? Etsitkö jotakin muuta?

Ota yhteyttä

Related Articles