Hyväntekeväisyys

Tekemällä hyvää yhdessä tuotat iloa ja hyötyä niin vastaanottajille kuin antajilleeenkin

social responsibility giving back

Tekemällä hyvää joukolla saadaan helposti aikaan suurempia vaikutuksia ja merkityksiä kuin yksin ja erikseen. Hyväntekeväisyys voi tuottaa antajalleen aivan yhtä voimakasta iloa kuin vastaanottajalleenkin. Tutkimuksen mukaan hyväntekeväisyydestä ja vapaaehtoistoiminnasta koituu positiivisia vaikutuksia sekä henkisesti että fyysisesti niin sosiaalisten yhteyksien, onnistumisten kuin onnellisuudenkin kautta. Organisaation kasvanut onnellisuus näkyy suoraan sitoutumisessa ja työn tehokkuudessa. Monet hyväntekeväisyystempauksiin osallistuneet liittyvät myöhemmin lahjoitusrinkeihin tai tekevät lahjoittamisesta itselleen tavan sen voimakkaiden myönteisten vaikutusten ansiosta.

Kun työntekijät osallistuvat yhdessä organisoituun yhteiskuntavastuuhankkeeseen, he käyvät yleensä samallaläpi myös oppimis- ja sitoutumisprosesseja. Tutkimusten mukaan hyvin strukturoiduilla hyväntekeväisyys- ja vapaaehtoisohjelmilla voi olla orgranisaatioille positiivisia koulutus- ja kehitysvaikutuksia.

Catalystin valikoimasta löydät useita aktiviteetteja, jotka saavat aikaan tehokkaita ryhmäyttämistuloksia ja pitävät sisällään vielä kollektiivisen antamisen lisäedun. Voit kohdistaa hyväntekeväisyyden jo olemassaoleviin kohteisiin tai hyödyntää maailmanlaajuista yhteistyötämme B1G1-järjestön kanssa. Kun työntekijät pääsevät mukaan valitsemaan hyväntekeväisyyskohteen, sitoutuminen projektiin kasvaa entisestään.

Tutustu aiheeseen liittyvien tiimiaktiviteettien valikoimaan.
Tarvitsetko apua päätöksentekoon? Etsitkö jotakin muuta?

Ota yhteyttä

Related Articles