Avainasiat esille

Julkaistu 9.8.2014

Formaatti

Kiertävän tapahtuman formaattina oli yhden päivän ohjelma, jossa aamun ohjelma keskittyi yrityksen olennaisiin viesteihin ja iltapäivän ohjelmassa oli verkostoitumista, tehokasta kommunikaatiota, tiedon jakamista, osallistumista ja yhteistyön tekemistä yhteisen tavoitteen eteen korostavan ryhmäyttämistapahtuman järjestäminen. Valittu ryhmäyttämistapahtuma oli Arvot seinälle - isompi kuva, ja asiakkaan erityisten ohjeiden mukaisesti taiteilijamme loivat kuusi tilaustyönä tehtyä tarkkaa ja luovaa kuvaa erilaisten taiteilijoiden tyylejä mukaillen käyttäen samalla teemoja välittämään asiakkaan oleellisimmat viestit, kuvat ja brändin. Maaliskuun ja syyskuun välisenä aikana noin 8 000 ihmistä otti osaa tähän yhden päivän ohjelmaan, jota järjestettiin 4 päivänä viikossa jokaisen tapahtuman edustajamäärän ollessa 80-100 ihmistä.

KYSYMYKSIÄ & VASTAUKSIA

(Kaikkiin kysymyksiin on vastannut Osuuskunta)

Alustavat tiedot - mitkä olivat vaatimuksenne ja tavoitteenne?

Tapahtuman tarkoitus oli julkaista osuuskunnan uusi brändi ja saada 8 000 kollegaa ymmärtämään heidän osansa brändin eloon herättämisessä. Tapahtuma suunniteltiin erittäin kokemukselliseksi ja aktiviteetin piti koota avainasiat aktiviteettiin, jossa yhdistettiin tiimityötä, yhteistyötä ja verkostoitumista. Tämä aktiviteetti räätälöitiin onnistuneesti soveltumaan suuremalle määrälle osallistuvia työntekijöitä.

Kenelle tapahtuma oli tarkoitettu?

Kaikille 8 000 kollegalle kaikilta toimialoilta senioritiimeistä etulinjan henkilökuntaan.

Miksi valitsitte Arvot seinälle - isompi kuva -aktiviteetin?

Tiimityö, verkostoituminen ja nykyajan avainviestin visualisointi. Aktiviteetissä yhdistyivät kaikki vaatimuksemme ja se sopi energisten aktiviteettien teemaan.

Meidän oli varmistettava, että tapahtumassa käytettävät välineet olivat joko luomua tai reilun kaupan tuotteita, tai molempia! Tämä tarkoitti biohajoavien maalien ja ruukkujen käyttöä, jokaiselle edustajalle luomupuuvillasta tehtyä t-paitaa tapahtumaan käytettäväksi, uudelleenkäytettäviä pöytäliinoja, maali toimitettiin kierrätyspulloissa, sekä kierrätettäviä roskapusseja ja vaatteita.

Miten osallistujat suhtautuivat - tarttuivatko he innolla haasteeseen?

Kyllä kaikki tarttuivat, jopa epäilijät!! Jotkut olivat alkuun hieman epäluuloisia aktiviteetin suhteen, jota he pitivät numeroiden mukaan maalaamisena, mutta päästyään hommassa vauhtiin osallistujien mielestä kyseinen aktiviteetti herätti tapahtuman kunnolla henkiin ja me saimme erinomaista palautetta.

Miten arvioitte sijoitetun pääoman tuoton? Mikä oli päivän ja seuraavien viikkojen tulos?

Lopputulos kyseisenä päivänä on aina ollut erittäin positiivinen, erinomaista palautetta on tullut niin suullisesti kuin kirjallisena. Tässä vaiheessa on vaikea mitata tapahtumaan sijoitetun pääoman tuottoa koska tapahtuma on edelleen käynnissä, mutta sanoisin että aktiviteetti on todellakin ollut sijoituksen arvoinen.

Olemme olleet erittäin tyytyväisiä tukeen, jota olemme saaneet sekä ensimmäiseltä yhteyshenkilöltämme että Catalystin toimintatiimiltä, joka todella sai tapahtuman lähtemään rullaamaan. Adam ja Vi ovat nykyään kuin osa tiimiä ja he ovat työskennelleet todella kovasti varmistaakseen, että jokainen tapahtuma on yhtä energinen ja nautittava kuin edellinenkin.
Paljon kiitoksia meiltä kaikilta... Osuuskunnan kokemuksia ja yleisiä kommentteja

Kaikki Case-esimerkit